maanantai 30. kesäkuuta 2014

Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen pohjoinen tyyli

Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen pohjoismainen konferenssi järjestetään 2-3 vuoden välein - tällä kertaa Reykjavikissa Islannissa kesäkuun alussa. Konferensseilla on pitkä perinne, sillä niitä on järjestetty jo parikymmentä vuotta. Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen yksi painopistealue sijaitseekin pohjoismaissa, erityisesti Ruotsissa ja Norjassa.

Raewyn Connell (pakollinen konfakuva)
Konferenssin pääpuhujat olivat Raewyn Connell Australiasta ja Michael Kimmel Yhdysvalloista. Edellinen on tunnetuin alan tutkija, vaikka hänen tutkimusintresseihinsä kuuluu paljon muutakin kuin mies- ja maskuliinisuustutkimus (ks. Connellin kotisivut). Connell puhui vähemmän maskuliinisuuksista ja enemmän tiedon tuotannon yhteydestä mm. kolonialismiin.

Konferenssin päätöksessä hän kehotti nuoria tutkijoita vapautumaan vanhojen auktoriteettien - mm. Connellin itsensä - painolastista ja kokeilemaan uusia ajatuksia ja kehittämään aiempia teoreettisia ideoita. Hän myös totesi, miten hän englanninkielisenä on äärimmäisen etuoikeutettu tieteen kentällä, jota dominoi englannin kieli.

Kommentti oli linjassa hänen puheenvuoronsa kanssa, joka muuten ilmestyy seuraavassa NORMAssa. Luennossaan hän myös käsitteli mies- ja maskuliinisuustutkimuksen leviämistä ympäri maailmaa mm. Japaniin ja Intiaan. Tämä on tuttu mantra englanninkielisistä alan kirjoista, joissa hehkutaan alan menestystarinaa. En tiedä näyttääkö se siltä Yhdysvalloista, Briteistä tai Australiasta käsin, mutta minä epäilen vahvasti, että mies- ja maskuliinisuustutkimus on useassa maassa, kuten Japanissa, Intiassa ja monessa englanninkielisessäkin maassa marginaalia tai peräti marginaalin marginaalia, kuten täällä Suomessa. Meillä miestutkimus ei ole menestystarina vaan ennemmin selviytymistarina.

Valkoiset vihaiset miehet

Michael Kimmel puhui viimeisimmän kirjansa White Angry Men pohjalta. Siinä hän käsittelee miehiä, jotka kokevat olevansa niitä todellisia uhreja nyky-yhteiskunnassa, joka paapoo maahanmuuttajia, juutalaisia, naisia, homoja jne. Tuttua retoriikkaa myös Suomesta. Olen pidempään miettinyt, että olisi mielenkiintoista lukea tutkimus siitä osasta suomalaista miesliikehdintää, jossa miesten ongelmien aiheuttajiksi määrittyvät feministit, tasa-arvoviranomaiset ja naiset yleensä. Miten he ajattelevat ja mikä heitä ajaa eteenpäin, sillä toimintatarmoa ei tältä ryhmältä puutu. Mistä kumpuaa se kokemus, että me keski-ikäiset heteromiehet olemme uhreja?

Kimmel kuittasi tuttuun tapaan, että tämä ryhmä on etuoikeutetumpia ryhmiä maailmassa. Keski-ikäisten, valkoisten heteromiesten puheen hiljentäminen viittaamalla miesten etuoikeuksiin noin yleensä miesten äärimmäiset erot unohtaen ja ilman sen kummempaa perustelua ei mielestäni ole kestävä argumentti. Itse en sitä käsitystä jaa, ja se on paljon mietityttänyt minua, kun kuulun STM:n Miestyöryhmään, joka hahmottelee paperia miehistä tasa-arvoon liittyen. Miesten etuoikeudet ja resurssit jakautuvat niin epätasaisesti miesten kesken, että joillain ryhmillä niitä ei ole lainkaan, kun pienellä eliitillä niitä on enemmän kuin egoon mahtuu. Lisäksi kaikkien miesten itsestään selvä liittäminen valtaan on ongelmallista.

Työryhmät

Kaskelotin penis (keskellä)
Avauspuheenvuorojen jälkeen parisatainen konferenssiväki istuikin sitten työryhmissä, joita oli moneen lähtöön, kuten niissä esitettyjä papereita. Selvästi osa tunsi mies- ja maskuliinisuustutkimuksen teoriaa ja perinnettä hyvin, kun osan tuntemus oli sitä tasoa, että mieskin on sukupuoli ja se siitä. Työryhmien päällekkäisyyksien takia jää tietysti aina paljon mielenkiintoista kuulematta.

Työryhmistä jäi kotiin vietäviksi esimerkiksi tieto, että puhe poikien huonosta koulumenestyksestä ja viihtymättömyydestä koulussa on levinnyt kaikkialle Eurooppaan. Täten se, että osa suomalaisista pojista ei viihdy tai pärjää koulussa ei selity suomalaisen koulujärjestelmästä käsin, vaan kyse on jostain muusta. 

Itse luulen, että siinä on kyse ainakin sukupuolijärjestelmän muutoksesta, jossa miehet ja pojat eivät pysy naisten emansipaation ja tasa-arvokehityksen ja niiden tuottamien miehiin ja poikiin kohdistuvien muutospaineiden kelkassa. Lisäksi uskon, että koko puhetavassa on jotain perustavanlailla vinossa siten, ettei se onnistu havaitsemaan todellisia ongelmia. Esimerkki kyseiseen diskurssiin lukeutuvista vääristymistä on väite, että pojat eivät pärjää koulussa.

Tulevaisuus

Pakollinen Islantikuva
Konferenssin aikana osallistuin myös Nordic Association for Research on Men and Masculinities vuosikokoukseen. Kokouksen aluksi Michael Kimmel esitteli johtamaansa keskusta Center for the Study of Men and Masculinities. Hän totesi, että miehistä ja pojista on nykyään valtavasti empiiristä tutkimusta, mutta ongelma on, että useimmat alan tutkijat ja varsinkin nuoret tutkijat ja jatko-opiskelijat eivät tiedä siitä, koska sitä ei ole koottu yhteen mihinkään tietokantoihin. Lisäksi hän totesi, että keskus aloittaa ensimmäisen MA-tasoisen opetuksen alaan liittyen. Kimmel myös ehdotti yhteistyötä pohjoismaisen seuran ja keskuksen välillä.

Kuten alussa totesin, pohjoismainen konferenssi järjestetään säännöllisesti. Seuraavaksi vuorossa olisi Ruotsi vuonna 2016 ja sen jälkeen toivottiin, että Suomi voisi ottaa vastuun järjestelyistä vuonna 2018. Nämä eivät olleet sitovia päätöksiä, vaan alustavia suunnitelmia.

Sen vielä sanon, että konferenssipaikkana Islanti on ainutlaatuisin, missä olen käynyt. Ihmeellinen maa.
Keflavikin lentoaseman miesten parfyymi-osasto


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Miesten tasa-arvokysymysten tulppa - tai sitten ei



Päätin, että tästä asiasta en kirjoita, mutta tässä sitä nyt mennään kohti tasa-arvolain ensimmäistä pykälää. Lain ensimmäistä pykälää kutsutaan tarkoituspykäläksi, koska siihen pyritään tiivistämään, mikä lain tarkoitus on. Tasa-arvolain 1. § kuuluu näin:

Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

Miesjärjestöjen keskusliitto ja siihen kuuluvat Miessakit, Vihreä miesliike ja Miesten tasa-arvo ovat ehdottaneet viimeisen lauseen poistamista. Ehdotus on mukana myös yhtenä keskustelunavauksena väliraportissa, jonka on tehnyt ministeri Arhinmäen asettama Mieskysymyksiä tasa-arvopolitiikassa pohtiva työryhmä.

Puolesta ja vastaan

Viimeisessä lauseessa hiertää se, että siinä mainitaan vain naiset. Kritiikin mukaan lause antaa ymmärtää, että tasa-arvolaissa ajetaan ennen kaikkea naisten tasa-arvoa, ei miesten. Tämän on todettu olleen ajankohtainen tasa-arvolakia kirjoitettaessa 80-luvulla, mutta nyt aika on ajanut siitä ohi. Poistamalla erillinen naisiin viittaava lause tuotaisiin tasa-arvolaki paremmin vastaamaan 2010-luvun tilannetta, jossa miehiin ja poikiin liittyvät tasa-arvokysymykset ovat nousseet yhtä painaviksi kuin naisiin ja tyttöihin liittyvät kysymykset.

Kuvan kissa ei liity blogiin mitenkään.
Vasta-argumenttien mukaan kritiikissä ei oteta huomioon, että tarkoituspykälän kolmessa lauseessa kahdessa viitataan myös miehiin. Ongelma on, että miehet eivät ymmärrä, että ilmauksen ”estää sukupuoleen perustuva syrjintä” sana ”sukupuoli” viittaa myös miehiin. Toisessa lauseessa ”edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa” miehet mainitaan eksplisiittisesti.

Toinen painavampi vasta-argumentti on se, että tasa-arvolaki ei kata koko tasa-arvopolitiikkaa, vaan sen fokus on työelämässä ja koulutuksessa. Jos ykköspykälän viimeinen lause nyt poistetaan, se antaa ymmärtää, että työelämän tasa-arvo-ongelmat on ratkaistu. Kuitenkin Suomessa työelämä on pitkälle segregoitunut ja sukupuolten palkkaero on EU-maiden huippua. Näin ollen viimeisen lauseen poistaminen riemastuttaisi joidenkin miesasiamiesten ohella lähinnä työnantajia, joihin kohdistuva ulkoa tuleva paine tasa-arvoistaa työelämää hellittäisi.

Tähän on puolestaan todettu, että ihmiset eivät tunne tasa-arvolain historiallista kehitystä eivätkä ole tietoisia, että se ei kata sellaisia tasa-arvon kannalta keskeisiä elämänalueita, kuten perhevapaita, joista säädetään tasa-arvolain sijaan sairasvakuutuslaissa. Tai miesten asevelvollisuutta, josta säädetään asevelvollisuuslaissa, vaikka tasa-arvolaissa, on siihen oma viittauksensa.

Symbolinen merkitys

Tasa-arvolain tarkoituspykälästä ja sen erityisestä naisviittauksesta on kasvanut itseään suurempi symboli, mikä tulee hyvin ilmi aiheesta käydyissä keskusteluissa, joilla on taipumus muuttua varsin kiihkeiksi ja jyrkiksi miehet vastaan naiset -asetelmiksi. Lauseen poistamisen on katsottu merkitsevän naisten tasa-arvokehityksen kannalta jopa takaiskua. Sitä on myös pidetty kansainvälisten sopimusten vastaisena. Esimerkiksi CEDAW-sopimus eli kaikkinainen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus velvoittaa Suomea edistämään ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Itse en osaa ottaa siihen kantaa olisiko lauseen poistaminen kansainvälisten sopimusten vastaista, mutta aiheen esiin nostaminen kertoo, miten suuresta asiasta on kyse.

Kriitikkojen kannalta lauseeseen ilmeisesti kiteytyy virallisen tasa-arvopolitiikan koko naisvääristymä. Tasa-arvoa ei pitäisi enää edistää erityisesti naisiin keskittyen vaan yhtä lailla pitäisi huomioida miehet. Kyseinen lause tuskin muodostaa mitään todellista tulppaa miesten tasa-arvoasioiden ratkaisemisessa, mutta ymmärrän, että se saattaa antaa väärän signaalin tasa-arvotyön luonteesta erityisesti niille ihmisille, jotka eivät ole tasa-arvopolitiikkaan kunnolla perehtyneet. Sen voin sanoa, että tarkoituspykälä tunnetaan ns. mieskentällä yllättävän hyvin, vaikka lakia sinänsä ei tunneta. Tässä mielessä muutokseen on aihetta, sillä tasa-arvo ei edisty, jos sillä ei ole laajaa kannatusta. Kun puolestaan ajatellaan työelämän tasa-arvo-ongelmia, on selvä, ettei aika ole ajanut lauseesta ohi.

Alussa mainitsemassani työryhmässä, jonka väliraportissa asia mainitaan yli 30 muun keskustelunavauksen ohessa, ehdotettiin, että lausetta ei poistettaisi vaan siihen lisättäisiin miehet, esimerkiksi näin:

tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä ja miesten asemaa koulutuksessa.

Tälle nostan peukkua, vaikka työryhmässä ei tähän ainakaan tässä vaiheessa päädytty.

Mieskysymyksiä tasa-arvopolitiikassa pohtivan työryhmän väliraportin kuulemistilaisuus on tiistaina 4.3.Loppuraportti ilmestyy syksyllä 2014.



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mistä Miehen työn saisi? Tapaus Lasse Reijomaa.



Lasse Reijomaa, Miehen työ 2013
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE) Miehen työ -palkinto annettiin tänä vuonna pitkäaikaisesta miesaktivismista ja -työstä Lasse Reijomaalle kansainvälisenä miestenpäivänä 19.11.. Kansainvälistä miestenpäivää ei Suomessa juuri tunneta. Se katoaa pari viikkoa aiemmin vietetyn Miesten Viikon alle, josta kirjoitin edellisessä blogitekstissä. Molempien teemat ovat samanlaisia: tuoda miehiin ja poikiin liittyviä asioita esiin vähän erilaisesta ja uudesta näkökulmasta. Miehenä oleminen on muutakin kuin urheilua, tekniikkaa tai työn tekemistä.

Sen sijaan Lasse Reijomaa on tuttu mies monille miesasioiden parissa toimineille varsinkin, jos kokemusta on pariltakymmeneltä vuodelta. Lasse oli jo ensimmäisen TANE:n Miesjaoston jäsen vuonna 1988. Jaoston jäsenenä hän jatkoi vielä 90-luvun lopulle saakka.

Ei enää kurjuuskeskustelua 
Palkinnonjakojuhlaan saapuneet tasa-arvotyön veteraanit muistelivat, miten alkuvuosia leimasi hämmennys siitä, mitä Miesjaosto voisi olla. Mitä sen pitäisi tehdä? Mitä miehiin liittyvä tasa-arvotyö tai -politiikka on?

”Silloin haluttiin ottaa etäisyyttä oikeastaan kahteen asiaan. Ensinnäkin Ruotsissa toimivaan melko vastaavaan miestyöryhmään ja toiseksi Suomessa 80-luvun lopulla alkaneeseen ns. kurjuuskeskusteluun. Keskusteluja leimasi ennemmin miesten voimaannuttaminen”, palkinnonjakotilaisuudessa todettiin.

Mieskeskustelun ja miehiä käsittelevän tutkimuksen yksi vaihe oli ”kurja mies” -keskustelu, jossa keskityttiin vain miesten elämän nurjiin puoliin: alkoholiin, huonoihin ruokailutottumuksiin ja elämäntapoihin, itsemurhiin, parisuhteen vaikeuksiin ja avioliiton epäonnistumisiin.

”Meillä ei ollut oikein mitään mallia, minkä mukaan toimia ja tehdä. Sitä alkuaikaa leimasi
Philomela lauloi päivän sankarin kunniaksi.
aito ihmettely, mutta se ei ollut voimatonta. Päinvastoin. Kokouksissa oli avoin ilmapiiri, jossa oli mahdollisuus kysyä, puhua ja kuunnella, vaikka olisi ollut eri mieltä.”

TANE:n ja virallisen tasa-arvopolitiikan pitkäaikainen ja keskeisin miehiin liittyvä teema on isyyden vahvistaminen ja tähän liittyen isyyden ja työelämän yhdistäminen. Tämä on näkynyt myös Miesjaoston toiminnassa koko sen 25-vuotisen historian ajan.

Tämän lisäksi ensimmäisten jaoston teemoja olivat esimerkiksi erilaiset miesihanteet, miestutkimuksen kätilöiminen Suomeen ja suomalaisten miesten elämänkaari. Suomen Kirjallisuuden Seuran kanssa järjestettiin miesten elämäkertojen kirjoituskilpailu 1992-1993. Palkinnonjakotilaisuudessa ”karheiksi” luonnehdittuja elämänkertoja tulikin peräti 364 kappaletta.

Siinä jaoston jäsenillä olikin lukemista. Turhaa keruu ja työ eivät olleet, sillä se tuotti muun muassa kaksi tutkimuskirjaa: Juha Siltalan Miehen kunnia (1995) ja J-P Roosin ja Eeva Peltosen toimittaman Miehen elämää. Kehittymässä olevalla suomalaiselle miestutkimukselle nuo teokset olivat tärkeitä.

Polttopiste

Mallusjoen miesvoimistelijat esiintyivät Lassen kunniaksi
Lasse Reijomaalle Miesjaosto ja TANE tarjosivat eväitä hänen miehiä koskevan elämäntyönsä ”polttopisteeseen”, kuten hän itse toteaa: miesten naisiin kohdistamaan väkivaltaan. Sotilaspappina hän oli huomannut, että miehille puhuminen on hänen lajinsa. TANE ja sen kautta avautuvat kontaktit saivat hänet muotoilemaan väkivaltatyön kärjen: ”kun mies saa apua oman väkivaltaiseen käytökseensä, niin hän on kykenevä ratkomaan muutkin elämänsä asiat.”

Lasse kirjoitti 1993 Espoon seurakuntasanomiin kolumnin, jossa hän totesi, että

”Miesten väkivalta ei ole ylimittainen annettu kohtalo, vaan kauhea tapahtumasarja, johon voidaan vaikuttaa. Miehen elämän tarkoitukseksi riittää aivan hyvin perityn väkivaltakierteen katkaiseminen. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.”

Espoon turvakodin johtaja Sirkka Liisa Aaltio ja Reijomaa aloittivat yhteistyön, jonka tuloksena syntyi Lyömätön Linja. Aluksi se oli 24/7 auki oleva kännykkä Reijomaan taskussa ja sunnuntaisin kokoontuva vertaisryhmä, johon miehet tulivat anonyymeina puhumaan väkivallastaan ja elämästään. Pian Lassen avuksi tuli Jari Hautamäki, joka on nykyisen Lyömätön Linja Espoossa ry:n toiminnanjohtaja.

Alkuvuosista toiminta on laajentunut kattamaan strukturoidun väkivallan katkaisuohjelman ja maahanmuuttajamiehille suunnatun Miehen Linjan, jossa väkivallan ehkäisytyö yhdistyy kotouttamiseen.

Lasse sai Lyömättömän Linjan aloittamiseen tukea Miesjaostosta. Ajatuksia hän sai puolestaan TANE:ssa toimineelta Väkivaltajaostolta ja sen naisiin kohdistuvan väkivallan -mietinnöstä. Lyömättömässä Linjassa miestyö ja naistyö kohtasivat hedelmällisellä tavalla.

Miesjaoston pj, kansanedustaja Kari Uotila onnittelee päivän sankaria.
Lyömätön Linja on jo yksinään Miehen työ, mutta Lasse on ollut monessa muussakin mukana - esimerkiksi perustamassa Miessakkeja. Lisäksi hän jatkaa työtään Amnesty Internationalissa ja Suomen Mielenterveysseurassa. Minä pohdin nykyään työkseni miehiä ja tasa-arvoa, mutta ensimmäisen kerran teemaan törmäsin 90-luvun lopulla. Sinikantisen raportin nimi oli muistaakseni Miehet ja tasa-arvo. Sen oli tuottanut Pohjoismainen miestoimikunta tai jotain vastaavaa. Yksi sen tekijöistä oli Lasse Reijomaa.

Katso myös:


 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Miestutkijan Miesten Viikko



Kännykkä. Se oli ensimmäinen mullistus ”väkivaltaisten miesten” auttamisessa. Kännykän avulla Lasse Reijomaa pystyi avaamaan 24/7 auki olevan auttavan puhelimen perhe- ja parisuhteessa väkivaltaa käyttäneille miehille vuonna 1993. Lyömätön Linja oli alkanut.

Vähennetään väkivaltaa

Minun Miesten Viikkoni alkoi tiistaina Lyömätön LinjaEspoossa 20-vuotisjuhlaseminaarilla. Linja alkoi auttavan puhelimen ja sunnuntaisin kokoontuvan vertaisryhmän avulla. Muutaman vuoden jälkeen se laajeni käsittämään systemaattisen väkivallan katkaisuohjelman ja maahanmuuttajamiehille suunnatun Miehen Linjan, jossa käsitellään väkivallan ohella kotoutumista.

Miehistä väitetään, että he eivät osaa puhua intiimeistä asioista, mutta tosiasiassa moniin miesten vaikeisiin ongelmiin ratkaisu on se, että miehet puhuvat asioista keskenään. On vain luotava tila, jossa miehet tulevat kuulluiksi.

Lasse Reijomaan aloittama Lyömätön Linja aurasi tietä miehille suunnatuille väkivallan katkaisuohjelmille. Niiden ohella Suomeen on kehittynyt parinkymmenen vuoden aikana mielenkiintoinen ja monipuolinen miestyön kenttä, jossa miehiä tuetaan erilaisissa kriiseissä. Miestyössä on kerätty mittava määrä tietoa miehistä, jota ei ole juurikaan tutkittu. Siinä olisi sarkaa kokonaiselle tutkimusohjelmalle.

Miesten viikko

Miesten Viikko on jokavuotinen tapahtuma, joka toteutetaan isänpäivään päättyvällä viikolla marraskuussa. Sitä ei koordinoi tai organisoi kukaan, mutta Miessakit ry tarjoaa nettialustan, jonne voi ilmoittaa viikolla järjestettävistä tapahtumista. Lisäksi viikolla on ohjeellinen teema, joka tänä vuonna oli Mies, kulttuuri, mieskulttuuri.

Tästä teemasta eräs toimittaa soitti ja kysyi, mitä on mieskulttuuri. Koska olen nykykulttuurin tutkija, käsitykseni kulttuurista on sen mukainen: kulttuuria on kaikki, mitä ihmiset tekevät ja mitä merkityksiä he asioille antavat. Miehille ominainen kulttuuri liittyy tekniikkaan ja urheiluun, mutta niitä ei Miesten Viikon ohjelmassa juuri näkynyt.

Tapahtumakalenterissa oli paljon isän ja lapsen väliseen suhteeseen sekä miesten terveyteen liittyviä asioita. Nekin ovat mieskulttuuria, mutta modernia sellaista, ja sitä kai Miesten Viikko yrittääkin tavoittaa.

Miehet ja tasa-arvo

Minun Miesten Viikkoni jatkui keskiviikkoaamuna ministeri Arhinmäen asettamalla miestyöryhmän kokouksella. Työryhmän tavoite on pohtia, mitkä ovat miehiin ja poikiin liittyviä tasa-arvokysymyksiä ja miten niitä voidaan ratkoa. Minusta työryhmä on osa tasa-arvopolitiikassa meneillään olevaa murrosta, jossa miesten kysymykset nousevat aiempaa tärkeämmäksi ja samalla pakottavat linjaamaan tulevan tasa-arvopolitiikan uudella tavoin. Työryhmän väliraporttia voidaan odottaa helmikuussa.

Seksuaalista väkivaltaa

Torstai jatkoi minulle tuttua linjaa eli väkivallan parissa. Nyt oli vuorossa Tyttöjen Talon ja Poikien Talon seksuaalisen väkivaltatyön seminaari. Poikien Talo on pari vuotta sitten Helsinkiin perustettu sukupuolisensitiivistä poikatyötä toteuttava yksikkö, jonka työstä ja työntekijöistä olen ollut erittäin vaikuttunut.

Seminaarin ilosanoma oli se työ, mitä he ovat tehneet, ja ne työmuodot, joita he ovat kehittäneet, mutta surusanoma oli se, että projektien rahoitus ei jatku. Rahoitus ei jatku, vaikka Suomi on solminut ja on solmimassa lisää kansainvälisiä sopimuksia, jotka edellyttävät matalankynnyksen tukipalveluja väkivallan uhreille. Hui-hai, täällä ei siitä piitata, mitä velvoitteita sopimuksista koituu, kunhan Suomi-neidon kasvot näyttävät hyviltä. Aikanaan tulee EU:sta ja YK:sta moitteita, mutta se on seuraavan hallituksen murhe. Carpe diem.

Tampereen 16. Miespäivät: miesvihaa

Piti mennä Tampereen 16. Miespäiville jo perjantaina, mutta pääsin lopulta paikalle vasta lauantaina, jolloin ohjelmassa oli kirjallisuusmatinea aiheesta suomalaisen kirjallisuuden mieskuvat Linnan Tuntemattoman sotilaan jälkeen. Keskustelijoina olivat Matti Mäkelä ja Timo Hännikäinen.

Hännikäinen valotti minulle miesvihan sisältöä. Hänen mukaansa Sofi Oksasen julkisten kommenttien lisäksi romaani Puhdistus edustaa miesvihaa, koska siinä on niin negatiiviset mieskuvat. Lisäksi hän totesi, että Stieg Larsson on sisäistänyt miesvihan kirjoittaessaan samanlaisia negatiivisia mieskuvia. Kumpikin on kirjoittanut naiskaupasta, jossa on kyse seksiorjuudesta. En ymmärrä. Eikö tämän ajatuksen mukaan kaikista niistä asioista kirjoittaminen, joissa miehet ovat toimineet väärin, ole siten kyse miesvihasta.

Miksi juuri me miehet?

Miesten Viikon päätteeksi katsoin läppäriltä dokumentin The Act of Killing, joka tuli viikolla jossain vaiheessa. Se käsitteli Indonesiassa 60-luvulla joukkomurhiin syyllistyneitä miehiä. Ainutlaatuista rainassa oli se, että siinä päähenkilöitä olivat kyseiset tappajat ja murhaajat. Absurdia puolestaan oli se, että kyseiset miehet alkoivat tehdä elokuvaa dokumentin ohjaajan kanssa teoistaan, mutta sotkivat siihen ihailemiensa lännen- ja gangsterielokuvien aineksia.

Lopputulos on suurrealistinen, mutta samalla huikea näkymä suoraan joukkomurhaajan psyykkeeseen. Pala palalta päähenkilö Anwar Congon suojaukset murenevat ja hän tunnustaa, ettei voi unohtaa yhden tappamansa miehen silmiä. Kuollutta katsetta. Teimmekö syntiä, hän kysyy ja vastaa itselleen: me teimme väärin ja oksentaa vanhalla teloituspaikalla.

Elokuvan jälkeen katsoin Yle Areenasta dokumenttiin liittyvän keskustelun. Docventuresin Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin kanssa aiheesta keskusteli oikeuspsykiatri Alo Jüriloo, joka laukoo monta fiksua kommenttia väkivallasta, mutta missään vaiheessa kukaan ei kysy, miksi juuri miehet. Miksi joukko-, sarja-, massa- ja koulumurhaajat ovat lähes poikkeuksetta miehiä?

Kysymykseen, miten vähentää meidän yhteiskunnassamme väkivaltaa, Jüriloo vastaa että vaikuttamalla poikiin, jotka alkavat oireilla käytöshäiriöillä. Totta, antisosiaaliset pojat ovat riskitekijä. Sohvalta kysyin: miksi juuri pojat. Miksi ei tytöt?

Isänpäivä


Miesten Viikko päättyi isänpäivään, mutta ei minun kohdallani. Isäni kuolemasta on yli 30 vuotta eikä itselläni ole lapsia. Isänpäivä ei merkitse minulle oikeastaan mitään. Isänpäivänä kirjoitin tätä blogia kollikissa sylissäni.